Elokuva/ Film
Kiinnostaako sinua elokuvat ja elokuvantekeminen? Oletko pohtinut, miten ammattituotantojen elokuvat syntyvät ja miten hyvät tarinat voidaan kertoa videokuvan välityksellä? Tule tekemään elokuvaa ammattilaisten johdolla! Elokuvatunnit ovat osa harrastustoimintaa, joka käynnistyi Sipoossa lastenkulttuurin kärkihankkeen aikana vuonna 2016. Tervetuloa mukaan kasvavaan elokuvaharrastajien joukkoomme Sipoon Nikkilään!
Mitä elokuvatunneilla tehdään? Elokuvatunneilla käymme läpi elokuvantekemisen perusteet kaikkine vaiheineen mallintaen todellisten tuotantorakenteiden prosesseja. Elokuvantekemiseen liittyviä osa-alueita ovat mm. käsikirjoittaminen, puvustusten ja lavasteiden suunnittelu, näytteleminen, ohjaaminen, kuvausten suunnittelu, kuvaaminen ja leikkaaminen. Vaikka elokuva on teknologiasidonnainen taiteenala, johon liittyy paljon erilaisten laitteiden hallintaa, sen keskiössä on kuitenkin tarinankerronta. Tunneilla opettelemmekin myös tarinankerrontaa sekä sitä, millaisia kerrontatapoja videokuvassa on ja miten videolla voidaan tuottaa tarinaa. Elokuvan tekeminen on ryhmätyötä, jossa oppii tiimityöskentelyä. Tunneilla toimimme pienryhmissä, joissa teemme kaiken elokuvan toteuttamiseen liittyvän alusta loppuun saakka itse: elokuvan suunnittelun, kuvaamisen, näyttelemisen, ohjaamisen, leikkaamisen ja editoinnin. Elokuvan toteuttamiseen sisältyy paljon suunnittelua: miten tarinaa voidaan kertoa, miten kuvataan, missä kuvataan, millaista puvustusta ja lavasteita voidaan käyttää. Tunneilla on usein monta ryhmän jäsentä tekemässä eri asioita yhtä aikaa: joku suunnittelemassa puvustusta, jotkut harjoittelemassa kohtausta ja joku valmistamassa kuvauspaikkaa valmiiksi. Elokuvatunneilla saa olla sekä kameran edessä että takana. Elokuvien leikkausta voidaan jakaa usealle oppilaalle, joiden leikkaamat kohtaukset yhdistetään lopulta yhdeksi kokonaisuudeksi. Mitä tarvitsen mukaan tunneille? Käytämme elokuvatunneilla tabletteja, GoPro-kameroita sekä järjestelmäkameroita. Editoimme elokuvia tietokoneohjelmilla. Et tarvitse tunnille omia laitteita, mutta voit halutessasi tuoda tunnille mukaan oman tallentavan laitteesi (esim. kännykkä). Elokuvaopettajat
Sarah Couprie Solja Kumpula Mette Lagerstam Sini-Marja Niska Venla Roponen Solja Kumpula
Solja Kumpula opiskelee Helsingin yliopistossa kulttuurien tutkimuksen kandiohjelmassa, ja on tutustunut opinnoissaan visuaalisen kulttuurin tutkimukseen elokuvien kautta. Omien opintojen ohella Solja on toiminut syksystä 2020 lähtien ohjaajana elokuvan harrastetunneilla sekä kesäisin järjestettävillä elokuvaleireillä. Mette Lagerstam
Mette Lagerstam on elokuvataiteen maisteri Taideteollisesta korkeakoulusta. Hän on myös elokuvakasvatusyhdistys IhmeFilmi ry:n toiminnanjohtaja, ja työskennellyt media-alalla mm. videographerina, käsikirjoittajana sekä tuotantopäällikkönä. Viime vuosina Mette on omien projektiensa ohella toiminut elokuvan opettajana ja kouluttajana. Venla Roponen
Venla Roponen on valmistunut Kuvataideakatemiasta kuvataiteen maisteriksi vuonna 2019. Maisteriopinnot Venla teki keskittyen liikkuvaan kuvaan. Hän on toiminut apulaisena elokuvaprojekteissa ja suorittanut työharjoittelunsa elokuva-alan kansainvälisessä koulussa Sarajevossa, FilmFactoryssa. Venla on pitänyt vuosien varrella erilaisia kuvataide-, sekä valokuva-, ja elokuvataidekursseja lapsille ja nuorille. |
Elokuvan tekeminen koostuu pienistä osasista, jotka kaikki ovat tärkeitä lopputulokselle. |
Supermarsu 2-lastenelokuvan kuvaukset Sipoossa syksyllä 2020
Elokuvakuvaharrastajiemme lukuvuosi käynnistyi syksyllä 2020 jo elokuussa, kun harrastajilla oli mahdollisuus osallistua Yellow film & TV:n suositun lastenelokuvan jatko-osan, Supermarsun, kuvauksiin Sipoossa. Kuvauspäivinä kuvattiin ihania kesäisiä lasten syntymäpäiväjuhlia, joihin tarvittiin avustajiksi lapsia pitämään hauskaa taustalle ja näyttelemään yhden elokuvan päähenkilön syntymäpäivävieraita. Kuvauksiin osallistui yhteensä 33 sipoolaista lasta ja nuorta.
Elokuvakuvaharrastajiemme lukuvuosi käynnistyi syksyllä 2020 jo elokuussa, kun harrastajilla oli mahdollisuus osallistua Yellow film & TV:n suositun lastenelokuvan jatko-osan, Supermarsun, kuvauksiin Sipoossa. Kuvauspäivinä kuvattiin ihania kesäisiä lasten syntymäpäiväjuhlia, joihin tarvittiin avustajiksi lapsia pitämään hauskaa taustalle ja näyttelemään yhden elokuvan päähenkilön syntymäpäivävieraita. Kuvauksiin osallistui yhteensä 33 sipoolaista lasta ja nuorta.